Sivu 1/1

Käyttäjien apua kaivataan

Lähetetty: Pe 01 Touko 2020 21:09
Kirjoittaja Yenna
Vapputoivotukset kaikille! Aloitamme tämän toukokuun ilmoitusluontoisella asialla.

Forumin ylläpito vaihtui noin puolitoista vuotta sitten. Otimme forumin hoitoomme sillä periaatteella, että se pysyy toiminnassa, eikä katoa bittiavaruuteen. Tiesimme jo siinä vaiheessa, että meidän kolmen hengen modeporukalla voi tulla tiukkaa vuosittaisen laskun kanssa. Kaksi edellistä laskua olemme saaneet kokoon keskenämme ja muutamien ystävien avustuksella, mutta tänä vuonna tilanne on kaikilla tiukempi ja toivoisimmekin nyt apua myös käyttäjiltä.

Hoidamme forumia itse vanhan systeemin pohjalta ja pidämme huolta myös tekniikkapuolesta (parhaamme mukaan). Forumin hoidosta ei koidu muita rahallisia kuluja kuin vuosittainen lasku domain nimelle ja webhotellille. Tämä lasku on nyt taas maksettavana ja arvostaisimme kovasti, jos käyttäjämme osallistuisivat sen maksuun. Ymmärrämme, että forumilla ei ole tapahtunut mitään suuria uudistuksia sen jälkeen kun otimme sen hoitoomme, mutta päämärämme oli ensisijaisesti pitää se toiminnassa ja katsoa sitten jatkoa. Kaiken tiedon ja vanhan nostalgian katoaminen olisi ikävä juttu monelle ja toivomme että sen aika ei tule vielä pitkään aikaan. :)

Keräämme tänä vuonna summan kokoon Paypalin lahjoitusten kautta ja tätä varten sinulla tulee olla oma Paypal tili. Minimilahjoitus on 5 euroa ja lahjoitukset sulkeutuvat kun summa on saatu kokoon.

Lahjoitussivu löytyy täältä: https://www.paypal.com/pools/c/8oFKsH5n9X

Lahjoituksen voi lähettää myös minulle tilisiirrolla, mutta toivoisimme, että käyttäisitte Paypal sivua, mikäli se vain on mahdollista. Täten summa kerääntyy yhteen ja samaan paikkaan ja pystyn helpommin pitämään kirjaa oikeasta summasta. Mikäli summa ylittyy usean eri maksutavan käytöstä johtuen, en palauta ylijäänyttä summaa, vaan käytän sen seuraavan vuoden laskuun.
Jos tilisiirto on ainoa vaihtoehto ja haluat auttaa Hartsilapsia, laita minulle yksityisviestiä niin annan tilitiedot.

Terveisin,
Hartsilapset Ylläpito / Yenna

Kiitos

Lähetetty: La 13 Kesä 2020 10:26
Kirjoittaja Yenna
Iso kiitos kaikille jotka osallistuivat lahjoittamalla. Summa tuli kokoon ja forumi on taas toiminnassa seuraavan vuoden ajan. ^^